22.10.2012

Heeler yhdistyksen 10-vuotisjuhlat

13.-14.10 viikonloppu tuli Indin kanssa vietettyä Hauholla heeler yhdistyksen 10-vuotis synttäreillä :). Molemmat nautimme juhlasta oli oikein mukavaa tavata taas niin paljon tuttuja.
Lauantai päivänä oli vuorossa heelereitten oma epävirallinen näyttely ja tuomariksi oli saapunut Hollantilainen Hannie Warendorf (Ollut myös itsellään aikanaan heeleri).

Indin juhlanäyttelyn poseeraus




Esitin myös Luigin (Indin eno) kotikoiraluokassa kolmanneksi.


Luigi

Sekä Ellan veteraaniluokassa tuloksella EH.

Ella

Ella oli koko näyttelyn vanhin heeleri (12-vuotias) olen kyllä vähän eri mieltä tuomarin kanssa koska mun mielestä ton ikäselle olis pitänyt antaa ERI koska se on jo todella kunnioittavaa että ton ikänen koira on vielä kehässä.


Isot kiitokset järjestäjille olitte tehneet ison, mutta hyvän työn :) Toivottavasti tämmöisiä on jatkossa ja saadaan taas iloiset heeler ihmiset liikkeelle ja aktiivisiksi.  
Indille ei ole nyt tiedossa mitään koiratapahtumaa. Messarin hinta on niin suolanen niin ei sitä sinnekään ilmotettu, mutta itse olen menossa kumpanakin päivänä katsomaan heelerit ja vähän shoppaileen :). Toivottavasti pääsisin myös kehäilemään että jos joku hillerin omistaja tarttee handlaus apua niin tääl olis yks vapaaehtoinen :). On meinaan kiva päästä esittään uusiakin koiria.

5.10.2012

Uusi banneri + muuta tärkeää tiedoitusta

 Ulkoasu on saanut hienon bannerin olette varmaan jo huomanneet sen :)
Talvikaudelle on sitten  tulossa talviaiheinen banneri, mutta sen aika sitten tulee kun vaan toi vesisade muuttuis lumisateeks.

Pieni pyyntö olis, että kommentteja saa tulla eli niin risuja kuin ruusuja. Saa ehdottaa/kysyä ulkoasuun tai koiriin liittyvi asioita. Ja jos olette päättäneet laittaa kommenttia niin sen pitää sitten olla asiallista eli ei mitään törkeyksiä.

Huomenna on edessä Tampereen Hervannassa mölleilyt eli sinneppä suuntaamme Inkun kanssa :).
Ja itse kirjoittelija lähtee myös ensi viikoksi taas koulun penkille istumaan ja kovasti odotamme jo 13.-14.10 vkl sillon suuntaamme Indin kanssa Hauholle viettämään Heeler yhdistyksen 10-vuotis juhlia :).



Oosa katsoo kohti tulevaa

3.10.2012

Heeler historiaa: Oosa

Elikkä mulle tuli idea kertoa kahdella eri  postaus kerralla blogin päätähdistä vähä tarkemmin niin tiedätte ketä täällä on seikkaillut jo parin vuoden ajan :). Ja ensimmäinen postaus kertoo ensimmäisestä koirastani Oosasta (Bovenop Åsa The Heeler).



Oosa syksyllä 2005


Oosa on syntynyt 20.8.2005 Paraisilla, Turun lähellä. Olin pitkään vinkunut omaa koiraa ja vihdoista viimein sain sen ja niin Oosaksi nimetty pikku hilleri muutti minun luokseni syksyllä -05. 
Oosan äiti Viva






Oosalla on kaksi veljeä ja yksi sisko, joista olen tavannut toisen siskon joskus hyvin hyvin kauan sitten ja toisen veljistä. Pentujen isää en ole koskaan valitettavasti tavannut enkä nähnyt edes kuvissa eli tietoa esim. sitä onko Solo enään elossa :/.

Saku veli


Natsa sisko


Oosan hollannissa asuva täti


Oosalla on ollut ihan pienestä saakka erilaisia lempinimiä mm. Ossi, Ossukka, Åsa ja jotkut ovat jopa sanoneet sitä rotaksi :(

Luonteeltaan Oosa ei ole se ihan helpoin ensimmäinen koira 11-vuotiaalle, kun sain sen.
Pentuna Oosa sai pari ikävää kokemusta pienistä lapsista, joita Oosa ei voi tänäkään päivänä sietää.
Kun esim. kylään tulee pieniä lapsia niin Indi on aina häntä heiluen mukana, mutta Oosan joudumme aina laittamaan muualle, koska kerta kaikkiaan se ei vaan pidä lapsista, tämänkään takia emme ole ikinä harkinneet Oosalle pentujen teettämistä.
Toinen joita Oosa ei voi sietää ovat miehet.

Suurimpina saavutuksina pidän:

Vuonna 2006 Oosa osallistui ensimmäisen näyttelyynsä Hyvinkäälle heelereitten erikoisnäyttelyyn. (Tuomarina Satu Tanner) tuloksena JUN ERI1 PN2 & SERT


Oosan seisotus nuorena


Vuonna 2008 Oosa osallistui Harjavallan ryhmänäyttelyyn, tuomarina oli Tanya Ahlman-Stockmari.
Tuloksena AVO ERI1 PN2 & VASERT

Oosa Harjavallassa -08

Vuonna 2008 Oosa osallistui, myös heeler yhdistyksen järjestämään luonnetestiin Pöytyälle.
Tuomarina: Lea Yli-Suvanto & Tarja Matsuoi

Toimintakyky +1 (Kohtuullinen)
Terävyys +1 (Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
Puolustushalu +1 (Pieni)
Taisteluhalu +2 (Kohtuullinen)
Hermorakenne -1 (Vähän hermostunut)
Temperamentti +3 (Vilkas)
Kovuus +1 (Hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys -1 (Selvästi pidättyväinen)
Laukauspelotomuus +++, Laukausvarma

40p. laukausvarma, hylätty luonnetesti



Aloitimme myös vuonna 2008 Oosan kanssa agilityn Forssan pussikoirissa.
Ensimmäinen möllikisat joihin osallistuimme oli 10.8.2008 Lammilla josta irtosi heti 2 ja- 3-sijat :).
2009 voitimme Huittisissa yhdet möllisat ja olimme samaisissa kisoissa, mutta eri rata myös toinen :).
Vaikka Oosa oli luonteeltaan aika arvaamaton niin ikinä mun ei kuitenkaan tarvinnnut pelätä, että se olis lähtenyt kesken radan minnekään huinimaan :).


Oosa möllikisoissa Lammilla -08


Voi jeesus mut vois leikata seuraavasta kuvasta pois eli älkää välittäkö tosta viereisestä tyypistä joka levittelee käsiään :DD

Mä ja Oosa Lammilla -08



Muita kuvia Oosan elämästä:



Minä ja Oosa Urjalassa -09 esittämässä agilitynäytöstä
(c) Johanna Kuusi




Itse tekemä Oosan 7-vuotis syntymäpäivä kakku




Oosan veli Saku Agirotu 2008

Oosa viimesessä näyttelyssä -08




Oosa Kennenliiton Suurleirillä Lapualla 2008
(c) Nina Jäntti



Oosa Roturace 2008


Tässä olis vähän historiikkia Oosasta vuosien varrelta :)
Mut se täytyy todeta, että vaikka Oosa on ollut aina hankala tapaus ja ei se helpoin koira, niin olen niin paljon oppinut siltä koirista ylipäätään ja koulutuksesta. Ja kuitenkin Oosa on jakanut mun kanssa niin ilot, että surut ja odotti aina kun tulin koulusta kotiin häntä heiluen niin on se mulle tosi tärkee :).

Nykyään Oosa on jo 7-vuotias kuonosta harmaantunut "vanha piika", joka on jo eläkeiän kynnyksellä :).
Ja toivottavasti näkee vielä vuosia tästä päivästä eteenpäin :).

1.10.2012

Epikset osa 3

Eilen käväistiin Indin kanssa Huittisten seudun koirakerhon järjestämissä epävirallisissa agilitykisoissa. Indi oli ihan liekeissä, kun pääsi aksaamaan :). Osallistuttiin sekä putkiluokkaan, että mini möllien rataan.
Putkiluokan ihanneaika oli 60s., meidän suoritukseen meni aikaa 29,81s., 0-rata & 3-SIJA (12 osallistujaa)
Mini möllit (osallistujia 6) IA 50s, SA 35,44s, 5vp (en tiedä kyllä mistä :O) & 2-SIJA :).

Ja näin viides kisa peräkkäin et ollaan kolmen parhaan joukossa :). Seuraavat mölleilyt on 6.10 Tampereella siellä sitten koitetaan taas huippu tulosta :).
Loppuun O & I hienot huippumalli kuvat :D.



Indi

Oosa